Recent Posts byPekkaV

Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussut FC Honka porskuttaa mukavasti sarjan kärkipäässä. Espoolaisjoukkue sai heinäkuussa hyvän vahvistuksen, kun gambialainen Demba Savage palasi vanhaan seuraansa. Savage pelasi ennen Suomeen paluutaan Turkin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Erzurumsporin joukkueessa. Siellä hän iski 12 ottelussa kaksi maalia. Peliaikaa kertyi kaikkinensa kuitenkin vain 383 minuuttia. FC Hongan senegalilaishyökkää
Read more
Kotimaassa ja ulkomailla pelannut maalivahti Tomi Maanoja on seurannut jalkapallon MM-kisoja tarkalla silmällä. Oma suosikki oli maalivahtikollegan takia Espanja. – Symppaan Espanjaa, koska David De Gea pelaa heillä. Minusta tuli nuorena poikana Manchester Unitedin fani ja ihailin silloin suuresti maalivahti Peter Schmeichelia. Fanitin myös David Beckhamia, jonka vuoksi vähän toivon, että Englantikin
Read more
Viime kesänä Sebastian Repo teki tulokassopimuksen NHL-seura Florida Panthersin kanssa. Paikka Panthersissa jäi kuitenkin saavuttamatta, sillä treenileirin päätteeksi Revon osoite olisi ollut farmijoukkue Springfieldissa. Repo varattiin kuitenkin kuudennella kierroksella ja muut kuin ensimmäisen varauskierroksen pelaajat pitää palauttaa takaisin lähtöseuroihinsa. Repo palasi siten Tapparaan. Liigassa Tappara selvisi aina finaalisarjaan asti,
Read more
Taye Taiwo toivoo, että Nigeria aloittaa MM-kisat voitolla.   Jalkapallon MM-kisoihin vuonna 2010 osallistunut nigerialainen jalkapalloilija Taye Taiwo aikoo seurata tarkasti kotimaansa otteita perjantaina alkavassa MM-turnauksessa.   - Toivon Nigerialle menestystä. Heillä on nuori ja hyvä joukkue, jolta odotetaan paljon kotimaassamme. Aion katsoa ja toivoa parasta, Rovaniemen Palloseuraa edustava Taiwo sanoo.   Nigeria saa vedonlyönnissä
Read more
HIFK:n fanit toivovat, että joukkue nousee takaisin jalkapallon Veikkausliigaan.   Jalkapallon Veikkausliigasta Ykköseen viime kauden päätteeksi pudonnut HIFK ilmoitti huhtikuun puolivälissä, että se on tehnyt sopimuksen puolustaja Jarkko Lahdenmäen kanssa.   Siirto tuli hienoisena yllätyksenä, sillä Lahdenmäki on pelannut aiemmin Veikkausliigaa Rovaniemen Palloseurassa. Viime kauden hän pelasi
Read more
Egyptin jalkapallomaajoukkueeseen kuuluva Abdalla El Said kuuluu kuopiolaisjoukkueen luottopelaajiin.   KuPS teki jalkapallon Veikkausliigassa jättiyllätyksen, kun se onnistui hakemaan 1-2-vierasvoiton HJK:n kotikentältä lauantaina.   KuPS:n maaleista vastasivat Saku Savolainen ja Ilmari Niskanen. Kentällä vaikutuksen teki myös egyptiläinen Abdalla El Said, joka siirtyi kuopiolaisten riveihin lainasopimuksella Al-Ahlysta.
Read more
12

Recent Comments byPekkaV

    No comments by PekkaV yet.